Kuinka kohtaan surevan

Kuinka kohtaan surevan

Suru näkyy eri ihmisissä eri tavoin, joten yleispätevää ohjetta surevan ihmisen kohtaamiseen ei ole. Hienotunteisuus, herkkyys ja läsnäolo ovat tärkeitä – sanoilla ei aina ole suurta merkitystä. Toisaalta sanojen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä sureva ihminen saattaa jäädä miettimään hyvääkin tarkoittavia lauseita.

Kuinka kohtaan surevan scaled

Suruaika

Suruaika on yksilöllinen ja riippuu surevasta henkilöstä sekä hänen suhteestaan vainajaan. Ennen esimerkiksi leskillä oli eräänlainen virallinen suruaika, jolloin pukeuduttiin mustiin vaatteisiin. Nykyään tällainen tapa ei ole enää yleinen, mutta jokainen voi viettää suruaikaa niin pitkään ja sillä tavoin kuin itse haluaa.

Muistaminen

Vainajan omaisia voi muistaa esimerkiksi soittamalla ja kysymällä kuulumisia, lähettämällä kukkia, tekemällä heille ruokaa tai auttamalla käytännön asioissa. Läheisensä menettänyt voi haluta purkaa tuntojaan ystävälle, tai hän saattaa toivoa, ettei tarvitse puhua lainkaan. Vaikka tuntuisi siltä, ettei osaa sanoa mitään lohduttavaa, on silti tärkeää olla yhteydessä – ei kannata jättää normaalia yhteydenottoa väliin tai vaihtaa kadulla puolta, kun sureva ihminen tulee vastaan.

Jaa artikkeli:

Lisää kirjoituksia

Kiinnostaisiko sinua myös nämä artikkelit?

Hautaustoimistossa

Artikkelikuva

Hautaustoimistossa

Voitte asioida hautaustoimistossa ja järjestää hautajaiset heti kuoleman jälkeen, jos niin haluatte. Yleensä käynnillä ei kuitenkaan ole kiire. Voitte rauhassa miettiä vainajan mahdollisia toiveita ja omia ajatuksianne. Hautaustoimistossa varaamme hautajaisjärjestelyt ja hoidamme kaikki hautaukseen liittyvät asiat yhdessä teidän kanssanne. Voitte halutessanne hoitaa asioita myös itse, mutta olemme apunanne näitä tilanteita varten.

Lue lisää

Elämän päättyessä

Artikkelikuva

Elämän päättyessä

Avustamme teitä kaikissa hautausjärjestelyihin liittyvissä asioissa. Kun käännyt meidän puoleemme, voit olla varma, että sinua ja rakkaitasi kohdellaan aina kunnioittavasti ja ammattitaitoisesti.

Lue lisää

Muistotilaisuus

Artikkelikuva

Muistotilaisuus

Muistotilaisuus voidaan järjestää vainajan kotona, mutta nykyään on tavallisempaa pitää se seurakunnan tiloissa tai muussa sopivassa juhlatilassa.

Lue lisää

Hautajaiset | Siunaustilaisuuden kulku

Artikkelikuva

Siunaustilaisuuden kulku

Siunaustilaisuus suoritetaan samalla tavalla, oli kyseessä arkkuhautaus tai tuhkaus. Ero näkyy vasta siunaustilaisuuden jälkeen, kun arkku joko kannetaan hautausmaalle tai jätetään paikalleen. Paikalleen jätetty arkku toimitetaan hautaustoimiston toimesta tuhkaukseen.

Lue lisää

Muistotilaisuus

Artikkelikuva

Muistovärssyt

Oikeiden sanojen löytäminen suuren surun hetkellä voi olla vaikeaa. Olemme koonneet avuksenne valikoiman lohduttavia ja kauniita muistovärssyjä, joiden avulla voitte pukea kaipauksenne sanoiksi.

Lue lisää

Hautaustoimistossa

Artikkelikuva

Arkku ja uurna osana hautajaisia

Uurnan valinta tehdään usein arkun väriin ja materiaaliin sointuvaksi, ja siinäkin pyritään kunnioittamaan vainajan persoonallisuutta ja arvoja.

Lue lisää

Ajanvaraus

Voit varata tästä ajan tapaamiseen ja ehdottaa sinulle sopivaa ajankohtaa.

Yhteystiedot
Valitse kuinka haluat asioida
Toivottu asiointipäivä
Toivottu ajankohta (klo)
Viesti ja lisätiedot