Suru näkyy eri ihmisissä eri tavoin. Siksi yleispätevää ohjetta surevan ihmisen kohtaamiseen ei ole olemassa. Hienotunteisuus, herkkyys ja läsnäolo ovat tärkeitä, sanoilla ei välttämättä ole niin suurta merkitystä. Toisaalta niidenkin kanssa kannattaa olla melko varovainen, sillä sureva ihminen saattaa jäädä kiinni tiettyihin, hyvääkin tarkoittaviin lauseisiin.

Suruaika

Suruaika on yksilöllinen ja se riippuu surevasta henkilöstä ja tämän suhteesta vainajaan. Ennen esimerkiksi leskillä on ollut eräänlainen virallinen suruaika, jonka aikana on pitänyt kulkea mustissa vaatteissa. Nykyään ei tällaista tapaa ylläpidetä, mutta jokainen voi viettää suruaikaa niin kauan ja niillä tavoin kuin itse haluaa.

Muistaminen

Vainajan omaisia voi muistaa esimerkiksi soittamalla ja kysymällä kuulumisia, lähettämällä kukkia, tekemällä heille ruokaa tai auttamalla muissa käytännön asioissa. Voi olla että läheisensä menettänyt haluaa purkaa mieltään ystävälleen, tai sitten hän ei halua puhua lainkaan. Voi tuntua siltä, ettei osaa sanoa mitään, mikä lohduttaisi surussa, mutta silti ei kannata ainakaan jättää normaalia yhteydenottoa väliin tai vaihtaa puolta kadulla, kun sureva tulee vastaan.

Tutustu seuraavaksi: Muistotilaisuus